lauantai 3. marraskuuta 2012

Ratkaiseva askel

Pitkä tauko takana. Ei ole hirveästi ollut kirjoittamisen aihetta, sillä jotenkin koen, että uuden uutukaisen saunarakennuksen vaiheet eivät tämän blogin aihepiiriin hirveästi kuulu. Ja talon remontti ei ole edennyt kesän aikana oikeastaan mihinkään muualla kuin ajatuksissa.

Nyt sitten otimme ratkaisevan askeleen ja kävimme  PORA:n eli Pohjois-Pohjanmaan Korjausrakentamiskeskuksen korjausarkkitehdin juttusilla. Ja taisikin olla se kaikkein viisain veto minkä olemme tässä projektissa tehneet (kaikista viisain olisi varmaan ollut se, että olisimme kuunnelleen järjen ääntä ja jättäneet tämän projektin aivan muille ihmisille, mutta eipäs se järjen ääni hirveästi meidän projekteissa ja päätöksissä aina ilmoittele itsestään...).

Onneksi emme kuitenkaan ole ehtineet hirveästi purkutöillä tuhoa saada aikaan talossa. Korjausarkkitehdin viesti oli yksinkertaisesti se, että hitaasti eteenpäin, varsinkin kun meillä ei ole mitään kiirettä. Suunnitellaan, suunnitellaan ja sitten vasta toteutetaan. Ja näinhän se on varmasti paras edetäkin.

Tässä vuoden aikana alkuperäisetkin haaveet ja suunnitelmat ovat muuttuneet, joten suunnitellaan vielä ensi talvikin ja sitten aloitetaan urakka pikku hiljaa. Pitkän listan paikallisista ammattilaisistakin saimme häneltä ja ehkäpä heistä löytyy sitten meille korjausrakentaja.

Nyt siis sitten mietitään MITÄ me halutaan talolta ehdottomasti ja mitä ei, sitten listataan myös niitä juttuja mitä olis kiva hankkia/tehdä mutta ne olis sitten jotain ekstraa ja niille voisi tehdä jonkinlaisen "varauksen" tulevaisuuden varalle.

Seuraavaan blogin teenkin sitten näistä asioista.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti